Takaisin blogiin

Pankkitaustasta tukea kiinteistönvälitykseen

Aktia Kiinteistönvälityksen Minna Lehto on Turun toimiston uusin myyntineuvottelija. Minnalla on vahva, 27 vuoden tausta pankkimaailmasta. Pankkitaustasta on merkittävää hyötyä kiinteistönvälityksessä, sillä Minnalla on laaja kokemus muun muassa asuntolaina-asioista.

– Olen toiminut lähes 30 vuotta pankkimaailmassa, suurimman osan siitä laina-asioiden parissa, johon kytkeytyy suoraan asuntokauppa. Välittäjän työtä olen miettinyt varmaankin kymmenen vuotta, ja nyt oli rohkeutta tarttua uusiin tehtäviin, Minna hymyilee.

Siirtymä Aktia-konsernin sisällä uusiin tehtäviin tuo haasteita, mutta myös tuttuja työkavereita.

– Pankki ja kiinteistönvälitys toimivat samoissa tiloissa, joten välittäjien työ ja työkaveritkin ovat jo tulleet tutuiksi. Olemme tehneet pitkään yhteistyötä.

Tuttuina pysyvät myös monet asiakkaat, joita Minna on palvellut jo kahden sukupolven ajan.

– Pankkityössä olen oppinut pitkän asiakassuhteen merkityksen. Omassa asiakaskunnassani pankissa on jo toisen sukupolven asiakkaita.

Välittäjä auttaa elämän suurimassa päätöksessä

Minna korostaa kiinteistönvälityksessä asiantuntemusta. Kiinteistönvälittäjä toimii sekä myyjän että ostajan tukena.

– Ammattitaitoinen kiinteistönvälittäjä tai myyntineuvottelija auttaa asiakasta elämänsä mahdollisesti suurimmissa taloudellisissa hankinnoissa. Työtä pitää tehdä täydellä sydämellä, sillä se on tärkeä ja vastuullinen tehtävä, Minna korostaa.

Uutta työtään Minna odottaa innolla alkavaksi.

– Nyt oli mielestäni oikea aika aloittaa uusi työura. Elämäntilanteeni mahdollistaa ilta- ja viikonlopputyöt, kun kaksi poikaani asuu jo omillaan. Aviopuolisoni on tässä täysin sydämin mukana ja tukee uran vaihtoa. Seuraava haasteeni on LKV-kokeen suorittaminen hyväksytyksi, niin pian kuin mahdollista, Minna kertoo.

Aktia Kiinteistönvälitys on ketju paikallisia kiinteistönvälitystoimistoja, jotka kuuluvat Aktia-konserniin. Yhdessä pankin kanssa Aktia Kiinteistönvälitys tarjoaa palvelukokonaisuuden, joka kattaa kiinteistönvälityksen lisäksi pankkipalvelut ja vakuutukset. www.aktialkv.fi