Takaisin blogiin

Parainen – saariston pääkaupunki

Parainen sijaitsee luonnonkauniissa Turunmaan saaristossa Varsinais-Suomen maakunnassa. Se on Kaskisten lisäksi Suomen ainoa kokonaan veden ympäröimä kaupunki. Kaupunkiin kuuluu tuhansia saaria ja luotoja, ja sitä kutsutaan saariston pääkaupungiksi. Turkuun on Paraisilta matkaa vain 23 kilometriä, ja Helsinkiin ja Tampereelle noin 180 kilometriä.

Paraisilla asuu noin 15 500 asukasta, joista hieman yli puolet on ruotsinkielisiä. Kaksikielisen kaupungin naapurikuntia ovat Brändö, Sottunga, Kökar, Kemiönsaari, Sauvo, Kaarina, Turku, Naantali ja Kustavi. Paraisilla on enemmän kesämökkejä kuin minkään muun kunnan alueella. Myös sen meripinta-ala on Suomen kunnista suurin.

Paraisilta löytyy jokaiselle jotakin, mutta kaupunki houkuttelee erityisesti lapsiperheitä. Alueen viihtyisät asuinalueet, meren läheisyys ja kaksikielisyys vetävät perheitä puoleensa. Myös monipuoliset harrastusmahdollisuudet houkuttelevat uusia asukkaita.

Paraisilla kiinteistöjen hintataso on kohtuullinen, ja lähikuntiin Turkuun ja Kaarinaan verrattuna edullisempi. Omakotitalojen hinnat ovat puolestaan 90 000-350 000 euron hintahaarukassa, sanoo Aktia Kiinteistönvälityksen aluejohtaja, kiinteistönvälittäjä Petri Abrahamsson.

Kirkkopitäjästä saaristokaupungiksi

Paraisten historia yltää jopa 1100-luvulle, jolloin alueelle muuttivat ensimmäiset asukkaat. Ensimmäinen kirjallinen maininta Paraisten kirkkopitäjästä on vuodelta 1329. Paraisten harmaakivikirkko valmistui 1300-luvulla, ja Kirkkomäestä kehittyi 1500-luvun puolella menestyvä kauppapaikka.

Ålönsaaren ja Kirkkosaaren välinen salmi on ollut tärkeä kulkuväylä niin kauan kuin alueen saaristossa on ollut asutusta. Kirkkosalmi on jo 1600-luvulla ollut leveä ja matala, ja sen yli on liikennöinyt lautta. 1600-luvun lopussa salmen yli rakennettiin silta, jonka erikoisuutena oli sen keskiosan muodostava ponttooni. Ponttooni siirrettiin tarvittaessa sivuun veneliikenteen tieltä. Mataluutensa takia suuret laivat eivät voineet kulkea salmen läpi.

Kaupungin kirkon eteläpuolella sijaitsee Vanhan Malmin puutaloalue, joka muodostaa kaupungin historiallisen keskustan. Vanha Malmi toimi entisaikaan vilkkaana kauppapaikkana. Sen kujien varrella on sekä yksinkertaisia 1700-luvun taloja että myöhemmin rakennettuja kaupunkitaloja.

Kiistaa nimestä

Aiempi Paraisten kaupunki perustettiin vuonna 1977, kun Paraisten maalaiskunta oli yhdistynyt Paraisten kauppalan kanssa. Nykyinen Paraisten saaristokaupunki perustettiin vuonna 2009, jolloin Paraisten kaupunki yhdistettiin Houtskarin, Iniön, Korppoon ja Nauvon kuntien kanssa. Kuntaliitos hyväksyttiin jo vuonna 2007, ja vuotta myöhemmin valtiovarainministeriö nimesi kaupungin Länsi-Turunmaaksi.

Alueen nimeäminen aiheutti paljon päänvaivaa. Länsi-Turunmaata pidettiin kömpelönä ja keinotekoisena nimenä. Uudeksi nimeksi olivat ehdolla Parainen, Gullkrona, Berghamn sekä Merikruunu. Asiasta pidettiin keväällä 2011 kunnallinen kansanäänestys, jossa niukka enemmistö kannatti Paraista. Lopullisen päätöksen teki kaupunginvaltuusto, ja uusvanha nimi Parainen otettiin käyttöön vuoden 2012 alusta.

Saaristotunnelmaa

Paraisilla vallitsee leppoisa saaristotunnelma, ja vapaa-aikaa voi viettää siellä monella tavalla. Mökkeily, kalastus ja golf ovat suosittuja aktiviteetteja. Kaupungin kulttuurielämä perustuu pitkälti aktiiviseen yhdistystoimintaan, ja Paraisilla järjestetään muun muassa paljon musiikkiesityksiä.

Paraisten nähtävyyksiä ovat muun muassa keskiaikainen harmaakivikirkko, Flemingin suvun 1400-luvulla rakennuttama Kuitian kartano, Erik Bryggmanin suunnittelema siunauskappeli, Suomen suurin kalkkikivikaivos, Atun kartano sekä merellinen Airiston lomakeskus.

Lähteet
Paraisten kaupunki
Wikipedia, Parainen