Asumisen kulut hallintaan

Kallio6

Asumisen kuluja kannattaa miettiä jo kodin hankintavaiheessa. Hyvä lähtökohta oman talouden arvioinnille on tulojen ja menojen sekä kulutukseen jäävän osuuden laskeminen. Asuntolaina-aika on usein pitkä, ja sinä aikana korot voivat vaihdella suurestikin. Myös omassa elämässä voi tulla yllätyksiä.

Lue myyntijohtaja Heidi Haapasen neuvot siihen, kuinka asumisen kuluja voi hallita suunnittelemalla hankinnat huolella ja varautumalla tulevaan.

– Kaikkien tulojen ei pidä mennä asumiseen ja elämiseen. Samalla olisi hyvä pystyä keräämään myös puskurirahastoa tai jopa vaurastumaan säästämällä tai sijoittamalla, sanoo myyntijohtaja Heidi Haapanen Aktian Kolmen Sepän konttorista.

Tee laskelmia ennen ostopäätöstä

Asumismuodon valinta on avainasemassa asumisen kulujen hallinnassa. Kodin ostamiseen on viisasta valmistautua huolellisesti tekemällä oma tulo- ja menoarvio.

– Ensiasunnon ostajana ei ehkä vielä tiedä omistusasumisen tulevia kuukausimenoja, mutta lähtökohtana voi käyttää sitä, kuinka paljon vuokralla asumiseen on kulunut. Vuokran määrää voi ajatella lainalyhennyksen ja vastikkeen määränä, vinkkaa Haapanen.

Lainanlyhennysten ja vastikkeiden lisäksi pitää ottaa huomioon myös muut kulut kuten vesi, sähkö ja netti.

– Kilpailuttaminen kannattaa. Olemme edelleen liian arkoja kilpailuttamaan esimerkiksi sähköyhtiöitä, mutta turhaan, Haapanen kannustaa.

Omaan budjettiin vaikuttaa myös, kuinka paljon kodin ostamista varten on valmiina säästöjä ja paljonko enimmillään tarvitaan lainaa. Lainamääriä miettiessä voi pankissa tehdä kotitalouden stressitestin, joka paljastaa, kestääkö oma talous esimerkiksi tulevat korkotason vaihtelut.

– Jos asunnon laina-aika on 20 vuotta, korot ehtivät liikkua suuntaan ja toiseen. Korkosuojauksella voi oman korkotasonsa lukita siihen, mihin itsellä on maksimissaan varaa, ja näin hallita kuukausimenojaan. Korkosuojauksia on erilaisia: on kiinteää korkoa, korkoputkea ja -kattoa. Meiltä voi aina kysyä lisää, autamme mielellämme, Haapanen muistuttaa.

Tutustu tarkasti kohteeseen

Asunto- tai kiinteistöosakeyhtiön isännöitsijäntodistuksesta ja sen liitteistä näkee muun muassa tehdyt ja tulevat remontit sekä yhtiön taloudellisen tilanteen. Mitä pienempi taloyhtiö on kyseessä, sitä tarkemmin kannattaa isännöitsijäntodistus ja muut dokumentit tutkia.

– Remontit nostavat aina asumisen kustannuksia. Isännöitsijätodistuksen lisäksi esimerkiksi taseesta näkee muun muassa taloyhtiön velan määrän ja toimintakertomuksesta sen, miten hyvin suunnitelmat vaikkapa korjauksista ovat toteutuneet ja miten taloyhtiön kulut ovat pysyneet hallinnassa. Sillä, mitä niin sanotusti viivan alle jää, ei sinänsä ole merkitystä, sillä taloyhtiön ei ole tarkoituskaan tuottaa voittoa, kertoo Haapanen.

Jos taloyhtiö ei sijaitse omalla vaan vuokratontilla, on hyvä tarkistaa vuokra-aika ja loppuuko se ennen kuin oma asuntolaina-aika päättyy. Vuokra-ajan päätyttyä sopimus joko uusitaan tai tontti lunastetaan, mutta yleensä vuokra aina nousee, joskus merkittävästikin, ja se taas heijastuu asumisen kustannuksiin.

Omakotitaloa ostaessa tulee ottaa huomioon lämmitys ja muut kulut sekä se, että omakotitalossa on tehtävä remonttia tietyin väliajoin.

– Omia säästöjä kannattaa olla, ettei tule lisälainan tarvetta aina kahden vuoden välein, Haapanen sanoo.

Varaudu yllätyksiin

Omaan talouteen vaikuttaviin yllättäviin asioihin kuten työttömyyteen, pitkiin sairaslomiin tai vanhempainvapaisiin on viisasta varautua etukäteen. Ikävimpiin tilanteisiin löytyy työkyvyttömyys- ja henkivakuutuksia sekä lainaturvia. Jokaiselle löytyy sopiva turva ja oikean valinnassa auttaa oma asiantuntija pankissa.

– Säästöön kerättyä puskurirahastoa on hyvä myös itsellä olla olemassa, sillä kulut eivät pienene, vaikka tulot putoaisivatkin, Haapanen muistuttaa.

Mikäli tietää, että taloudellisesti on tulossa tiukempaa esimerkiksi opintovapaan tai perheenlisäyksen vuoksi, voi harkita asuntolainan lyhennysvapaita kuukausia. Lyhennysvapaata voi sopia vaikka vuodeksi etukäteen.

– Pankkiin kannattaa ehdottomasti olla yhteydessä etupainotteisesti: on vaikeampi sopia asioista, jos eriä on jo rästissä. Yhteydenottoa on turha pelätä, sillä pankit mielellään neuvottelevat maksusuunnitelmien muutoksista, sanoo Haapanen.

Jos taloudellinen tilanne paraneekin kesken sovitun lyhennysvapaan, voi jäljelle jääneen ajan käyttää esimerkiksi siihen, että kerryttää lyhennyksistä säästyvillä rahoilla puskurirahastoaan.

Autamme mielellämme kaikissa kotitalouksien raha- ja laina-asioissa. Ota yhteyttä!

Etsitkö uutta kotia? Me autamme!

Heidi Haapanen
Myyntijohtaja
Kolmen Sepän konttori

29.3.2018

Jaa sivu