Asuntolainan korot nousuun?

Talo6

Asuntolainojen korot ovat olleet erittäin matalalla viime vuodet, mutta talouden piristyessä voi asiaan tulla muutos.

Aktian pääekonomisti Heidi Schaumanin mukaan Euroopan keskuspankki on alkuvuonna 2018 puolittanut valtioiden velkakirjojen oston, joka voi viitata korkojen nostopaineeseen ensi vuonna.

– Olisi luonnollista, että ensin lopetetaan ostot ja sitten nostetaan ohjauskorkoja. Joten jos talouden nousu jatkuu, voidaan olettaa, että vuonna 2019 korot kääntyvät nousuun ja se näkyy tietysti myös asuntolainojen korkotasossa.

Schauman kehottaakin miettimään tänä vuonna omaa talouttaan tarkemmin ja miten paljon riskiä haluaa ottaa.

– Jos asuntolaina on sidottu lyhyeen euribor-korkoon, voi miettiä sen muutosta pidempään tai jonkun korkosuojan ostamista. Sama koskee lainan maksutapaa: mitä jos korot nousevat, paljonko se vaikuttaa kuukauden lainalyhennyksen summaan.

”Hajauta riskiä – vaikka eri kaupunkeihin”

Viime vuosina suomalaiset kotitaloudet ovat kiinnostuneet asuntosijoittamisesta, sillä muista sijoituskohteista on ollut vaikeaa saada yhtä hyvää tuottoa. Heidi Schauman kannustaa miettimään asuntosijoituskohdetta myös kotipaikkakunnan ulkopuolelta.

– Jos suurin omaisuus, eli yleensä se oma koti, on vaikka pienemmässä kaupungissa, kannattaa miettiä paikkakuntakohtaista sijoitusriskiä. Esimerkiksi muuttotappiokunnat ovat suurempi riski asuntosijoittamisen osalta, Schauman sanoo.

Lue myös Heidin vinkit asunnon ostajalle

Tutustu Aktia-pankin palveluihin

Tarvitsetko apua asuntosi myynnissä?
Ota yhteyttä Aktia Kiinteistönvälitykseen

25.1.2018

Jaa sivu