Maaseutu vetää puoleensa

Hirvensalo7_AktiaLKV

Eräs asumisen nykytrendeistä on muutto maalle. Taajamien ulkopuolelta etsitään kaikenlaisia koteja. Muuttoa suunnitellessa kannattaa miettiä kiinteistön kuntoa ja ylläpitoa sekä jätevesiasioita.

– Maalla asuminen ei tietenkään ole kaikkien juttu eikä tarvitsekaan olla. On hyvin yksilöllistä, ketkä maalle haluavat. Rauhaa ja tilaa kaipaavat lähtevät sinne herkemmin, kertoo kiinteistövälittäjä Kirsikka Lehtonen.

Tilan ja rauhan kaipuun lisäksi maallemuuttoon voivat olla syynä maatilojen sukupolven vaihdokset. Jotkut haluavat yhdistää asumiseen omavaraisuutta. Toiset haluavat elää ilman lähinaapureita, toiset kaipaavat pienen kylän yhteisöllisyyttä, joka on erilaista kuin kaupungissa.

– Joillekin motiivina muuttoon voi olla vaikkapa poni, niin kuin meillä oli. Kun talli on omassa pihapiirissä, pääsee heti kotiovelta kätevästi harrastamaan, sanoo Lehtonen, jonka oma perhe muutti maalle muutama vuosi sitten.

Yhtenä syynä oli juuri tyttären hevosharrastus. Kokemuksen syvällä rintaäänellä Lehtonen toteaa, että parasta maalla asumisessa on luonto, hiljaisuus sekä oma rauha ja tila.

– Maaseudun pimeydessä tähtitaivas näyttää huikealta, pikkulintuja on hauska seurata syömässä siemeniä ja voi oppia tunnistamaan eri lajeja ja niiden käyttäytymistä. Maalla asuminen on tuonut monenlaisia pieniä asioita itselle, joita ei ole osannut kaivata, mutta joiden huomaa tuovan paljon iloa, Lehtonen kertoo.

– Vaikka asummekin suhteellisen lähellä palveluita, on maalla asuminen vastapainoa työlle kaupungissa. Vietämme ikään kuin modernia mökkielämää ympäri vuoden, kun voimme lämmittää pihasaunaa ja laittaa viileinä iltoina takkaan tulet. Hevostallin siivoaminen on toki omanlaisensa rasite, mutta siinäkin uppoutuu lähes meditatiiviseen tilaa, jossa pääsee irti arkiasioista, hän naurahtaa.


Kirsikka Lehtonen ja Edi.

Haluatko muuttaa maalle?

– Tällä hetkellä vapautuu kiinteistöjä, jotka ovat sukupolvien ajan olleet samojen sukujen hallussa. Se tuo uutta, mielenkiintoista myytävää markkinoille, Lehtonen sanoo.

Kun etsii taloa haja-asutusalueelta, kannattaa pitää mielessä muutama perusasia.

– Jätevesiasiat pitää tarkistaa, sillä haja-asutusalueellahan ei välttämättä ole kunnallistekniikkaa. Oma vedensaanti pitää selvittää: onko tontilla omaa porakaivoa vai kuuluuko kiinteistö vesiosuuskuntaan. Vesiosuuskunta voi hoitaa myös viemäröinnin, Lehtonen listaa.

– Tietysti pitää tarkistaa myös rakennusten kunto ja ottaa jo etukäteen huomioon niiden ylläpito ja huolto. Jos aikoo pitää kotieläimiä, niille pitää varmistaa luvat ja suunnitella, mitä eläinten jätöksille tekee: onko tontilla esimerkiksi lantalaa.

Maaseutukohteilla on kysyntää

Taajamien ulkopuolelta etsitään kaikenlaisia taloja ja tontteja. Koteja hakevat muun muassa nuoret parit ja perheet.

Kohteiden myyntiajat ovat maalla hieman pidempiä, mutta jos hinta on sopiva, kohde voi mennä kaupaksi nopeastikin.

– Oikea hinta on tärkeä tekijä. Hyväkuntoiset vesistöt vaikuttavat myös ja pitävät arvoa yllä. Isompaa tilaa myytäessä ilmakuvaus on loistava tapa saada koko alue näkyviin. Ilmakuvista näkee paremmin, kuinka paikka muodostuu ja millainen maasto kohteessa on. Välittäjällä on myös hyvä olla tuntemusta siitä, mitä myy. Esimerkiksi hevostilaa myytäessä on hyvä osata kiinnittää huomio asioihin, mitä hevosihmiset tilalta tarvitsevat, Lehtonen summaa.

Kirsikka Lehtonen
Kiinteistönvälittäjä, LKV, Kiat
Aktia Kiinteistönvälitys
Tampere

Katso kaikki myytävät ja vuokrattavat kohteemme!

20.10.2017

Jaa sivu