Talvitunnelmointia

Joko saa tunnelmoida joulua? – No ainakin talvea saa! Vaikka täällä Etelä-Suomessa ei talvi näytä talvelta vielä näin puolessa välissä marraskuutakaan, eikä varmaan vielä kuukaudenkaan päästä, pimeys ja koleus kuitenkin viestivät jo talvesta. Lumeton maa ja välillä sateesta tai loskasta kastuvat lahkeet ankeuttavat talvitunnelmointia, mutta siihenkin löytyy apu! 

Monille ihmisille joulun liian aikainen hehkuttaminen nostaa karvoja pystyyn, mutta mitäs jos unohdettaisiin ne kulkuset, vikkuvat värivalot ja tonttulakit? Laitettaisiin kotiin sellaisia neutraalimpia, mutta tunnelmallisia koristeita?

Talvivalojen ja sisustusvalojen ei ole pakko olla jouluvalomaisia, eikä niitä ole pakko mieltää juuri jouluun. Niiden voidaan ajatella olevan talven pimeyteen mukavaa ja lämmintä tunnelmaa tuovia valopilkkuja.

Muita kivoja tunnelmanluojia ovat tuikut ja muut kynttilät – esimerkiksi pöytäkynttilät näteillä alustoilla tai avonaisissa purkeissa. Itse olen käyttänyt Karhulan ja Riihimäen purkkeja pöytäkynttilöille. Kynttilät yhdessä kauniiden talvivalojen kanssa tuplaavat kivan talvitunnelman. Onnekkailla takan omistajilla on edellisten lisäksi myös se upea takkatulen tuoma valo ja lämpö.

Kolmas omaa mieltäni piristävä, ja pikkaisen sellaista suloista kodikuutta tuova elementti, on joulun lähellä kauppohin tulevat paperipäällysteiset suklaakarkit. Niitä on kiva ripotella kodissa sieviin astioihin sinne tänne, hyllyille ja tasoille, joista voi silloin tällöin napsaista yhden herkun. 

Olisko näistä vinkeistä iloa pimeään talveen? 

– Laura

14.11.2014

Jaa sivu