Takaisin blogiin

Vehreyttä sisustukseen

Viherkasvit ovat nousseet viime aikoina vauhdilla takaisin suosioon, ja kasveilla sisustaminen onkin yksi tämän hetken suurista sisustustrendeistä. Kaikenlaiset kasvit toimivat sisustuksessa tehokkaana tunnelmantuojana: jo yksikin vihreä piste keittiössä tai olohuoneessa tuo tilaan rutkasti raikkautta ja kodikkuutta.

Kasvin koolla ei ole niinkään väliä; pienempiä kasveja voi ryhmitellä useamman kappaleen ryhmiksi, toisaalta suosittuja on myös isommat ja näyttävämmät viherkasvit, jotka toimivat hyvin yksinäänkin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tässäkin tapauksessa liika voi olla liikaa. Jos koti on täynnä kasveja, saattavat ne helposti hukkua massaan, jolloin mikään ei näytä enää miltään. Tehokkain vaikutus onkin usein muutamalla harkitulla viherkasvilla, jotka erottuvat selkeästi ympäristöstään.

Viherkasviruukkuja

Ruukkupuolella suosiossa ovat nyt konstailemattomat savi- ja betoniruukut, jotka voivat olla pintastuktuuriltaan reilusti karheita ja kuluneita. Näiden vastapainona käytetään myös rentoja pussukoita ja säkkejä, joita valmistaa esimerkiksi ranskalainen Bacsac. Vanhat persoonalliset ruukut taas tuovat mukanaan sopivasti kerroksellisuutta ja kontrasteja. Kaikenlainen sekoittelu on nyt sallittua, mielenkiintoisin lopputulos syntyykin usein kontrasteista ja yllättävistä yhdistelmistä.

kollaasin kuvat: Pia Ulin, Hay, Bacsac, Design House Stockholm, Nick Fraser