Välittäjämme Vaasan seudulla

Tutustu meihin

Paula Hirvonen

1. Miten päädyit välittäjäksi?

Kiinteistönvälityksen ala oli aina kiinnostanut minua, mutta haastavien työaikojen vuoksi en voinut siirtyä välittäjäksi lasteni ollessa pieniä. Työskentelin pankkialalla 26 vuoden ajan ja seurasin kiinteistönvälitystä alana läheisesti läpi vuosien. Saadessani mahdollisuuden siirtyä saman konsernin sisällä turvallisesti välittäjäksi, otin tilaisuudesta kiinni ja toteutin haaveeni.

2. Miten päädyit töihin juuri Aktia Kiinteistönvälitykseen?

Työskenneltyäni pankin puolella erilaisissa työtehtävissä, viimeisimpänä näistä konttorinjohtajana toimiminen, oli siirtymä itsenäiseen työskentelyyn helppoa.

3. Mitkä ovat, sinusta, tärkeimmät ominaisuudet onnistua välittäjänä?

Helposti lähestyttävä olemus, luotettavuus sekä kunnioittava asenne ihmisten koteja kohtaan ovat keskeisiä ominaisuuksia. Lisäksi ammattitaidon ylläpito on luonnollisesti tärkeää. Omalla alueellani kaksikielisyys on myös keskeinen tekijä välittäjänä toimimisessa.

4. Onko sinulla tällä hetkellä markkinoilla (tai tulossa) kohde mikä ei kannata missata?

Suositulla Viikingan alueella oleva, aivan meren tuntumassa sijaitseva hirsitalo. Kohde on peruskorjattu vuonna 2011 ja pihapiiriin on rakennettu massiivihirsirakennus oleskelu- ja keittotiloilla sekä saunalla varustettuna.


5. Mikä parasta työssäsi?

Vaihtelevat työpäivät, itsenäisyys sekä vastuu. Lisäksi on palkitsevaa nähdä tyytyväiset asiakkaat sekä iloinen myyjä, kodin löytäessä uudet asukkaansa.

6. Mitkä ominaisuudet ovat sinusta olennaisia välittäjän työssä?

Oma joustavuus työaikojen suhteen. Myös kyky asettua ostajan ja/tai myyjän asemaan sekä ymmärtää heidän ajatuksiaan on tärkeä omata. On myös hyvä osata nähdä asiakkaat tarpeet sekä löytää niihin sopivat ratkaisut. Ostaja kun ei usein itse näe kohteen kaikkia ominaisuuksia kertaluontoisen käynnin kautta ammattilaisen tavoin.

7. Miten kuvailisit tyylisi välittäjänä?
Olen rauhallinen, kohtelias ja aktiivinen. Pidän yhteyttä myyjään ja ostajaehdokkaisiin esittelyjen jälkeen.


8. Mitkä ovat tämän päivän isoimmat haasteet välittäjän työssä?

Asuntojen hinnoittelu sekä ostajien löytäminen remontin tarpeessa oleville asunnoille.

9. Myyt unelma asuntoja, mikä on oma unelmakohde minkä haluaisit ostaa? 

Tässä hetkessä en unelmoi uudenlaisesta kodista; asun omakotitalossa enkä haaveile suuremmasta tai pienemmästä asunnosta. Lähinnä mielessä pyörii nykyisen kodin remontointi.

10. Miten rentoudut vapaa-ajalla?

Kesäisin rentoudun Vaasan saaristossa mökkeillen tai asuntoautolla ympäri Suomea kierrellen. Talvisin viihdyn ulkona ulkoilun merkeissä. Lisäksi luen ja teen ajoittain käsitöitä.


11. Mitä mieluiten teet vapaa-ajalla?

Lenkkeilen, ulkoilen ja vietän aikaa perheeni kanssa.

12. Miten asunnonvälitys toimii muun elämän kanssa – perhe, lapset, vapaa aika.

Itselläni se toimii hyvin, sillä lapseni ovat jo aikuisia. Miehenikin on tottunut hyvin vaihteleviin työaikoihini. Oman kalenterin hallinta on tärkeää: on itsestä kiinni, ettei jatkuvasti täytä aikataulujaan liian pitkillä työpäivillä.


PAULA HIRVONEN

paula.hirvonen@aktialkv.fi

050 349 1801

11.11.2022

Jaa sivu