Sijoittamisen perusteet & katsaus Turkuun asuntosijoittajan silmin

Lifestyle blogi, Asumista Aktian kanssa

Untitled 9

Sijoittamisen perusteet & katsaus Turkuun asuntosijoittajan silmin

Tietoisuus sijoittamisesta ja sen vahvuudesta varallisuutta kartuttavana elementtinä on viime vuosina noussut meillä Suomessa huomattavasti: nyt ymmärretään, että mahdollisuuksia varallisuuden laajentamiseen on olemassa useita.

Monille sijoittamisen vaikein askel on usein se ensimmäinen eli sijoittamisen aloittamista lykätään, erilaisista syistä johtuen. Kultaisena sääntönä sijoittamisen maailmassa pätee kuitenkin tämä: start before you’re ready - eli aloita ennen kuin koet olevasi täydellisen valmis. On aina parempi aloittaa sijoittaminen mahdollisimman aikaisin kuin odotella täydellisen oikeaa hetkeä sijoittajaksi ryhtymiseen.

Onnistunut sijoitustoiminta vaatii pitkäjänteisyyttä, systematiikkaa sekä jonkun verran kärsivällisyyttä. Sen lisäksi tarvitaan kykyä pysyä suunnitelmissaan silloinkin, kun tekisi mieli reagoida nopeasti sijoittamisen jokaiseen uuteen trendiin.

Turun seutu kauneimmillaan


Sijoittamisen eri muodot

Sijoitusmuotoja on nykyään ääretön määrä: jokainen voi näin ollen räätälöidä oman sijoitusportfolionsa sellaiseksi kuin itse toivoo. Tällä hetkellä moni sijoittaja etsii niin sanottuja vaihtoehtoisia sijoituksia, jotta portfoliossa olisi muuta kuin osakkeita ja rahastoja. Vaihtoehtoisia sijoituksia voivat olla esimerkiksi kiinteistöihin tai vaikka infrastruktuuriin sijoittavat rahastot sekä erilaiset strukturoidut sijoitustuotteet.

Sijoittaa voi myös esimerkiksi rahasto-, osake-, indeksi- ja vakuutussijoittamisen kautta. Tapoja on monia ja jokaiselle löytyy varmasti se itselle parhaimmalta tuntuva tapa sijoittaa.

Suomalaisten rakkaus asuntosijoittamiseen

Suomalaisilla on vahva side asuntosijoittamiseen: sen konkreettisuus viehättää.

Hyvän sijoitussuunnittelijan sekä tarkkojen laskelmien avulla voi asuntosijoittaminen toimia esimerkiksi tietynlaisena eläkevakuutuksena. Kannattaa kuitenkin olla tarkkana mikäli valitsee sijoittamisen muodoksi pelkästään asuntosijoittamisen: mikäli portfolio painottuu ainoastaan asuntosijoituksiin, sijoittaja altistuu asuntomarkkinoiden heilahduksille ja varaisuus toispuolistuu. Parempi vaihtoehto olisi siis yhdistää asuntoportfolio muihin sijoittamisen muotoihin, esimerkiksi asunto- ja kiinteistörahastoihin pelkkien suorien asuntosijoitusten sijaan.

- Aktia LKV


On hyvä muistaa myös se, että tulos asuntosijoittamisesta voi helposti jäädä heikoksi jos ei pidä päätään kylmänä ja mieti jokaista siirtoa tarkasti: tietoisuus esimerkiksi nousevien korkojen laskemisesta osaksi sijoitussuunnitelmaa on tärkeää. Lisäksi suunnittelussa on aina hyvä olla mukana asuntoalan- sekä pankkipuolen ammattilaisia. Näin sijoitusten onnistumismahdollisuudet ovat huomattavasti vahvemmat.

Katsaus asuntosijoittamiseen: visiitti Turun asuntomarkkinoille

Kauniit kivitalokorttelit, eloisa kahvila- ja kulttuurielämä, vehreät puistot ja monipuoliset tapahtumat: Turku on kaupunkina yhtä aikaisesti tyylikäs, viehättävä ja rennon viihtyisä.

Rantakatu 48-Aktia_LKV


Turussa trendialueita ovat mm. Aurajoen rannalla olevat uudiskohteet, Yliopiston ympäristö sekä Martti. Asuntosijoittajat luottavat näiden kaupunginosien vetovoimaan sillä näitä alueita yhdistää ainutlaatuinen ilmapiiri sekä ympäristö.

Verrattaessa Turkua asuntosijoittajan näkökulmasta vaikkapa Helsinkiin on Turun asuntojen vuokratuotto korkeampi kuin Helsingin asunnoissa, mutta pääkaupungissamme taas vahvuutena on maan paras arvonnousupotentiaali. Näin ollen Helsinki sopii hyvin sijoituskohteeksi mikäli halutaan painottaa arvonnousua tai sen säilymistä, helpon vuokrattavuuden lisäksi. Turkuun ei ole rakennettu uutta aivan samalla tavalla kuin muihin suurimpiin kasvukeskuksiin, mutta Turku on sijoitusmielessä silti todella kiinnostava kaupunki. Turusta löytyy pitkän aikavälin arvonnousupotentiaalia, sillä koko Varsinais-Suomen alue on ollut jo pitkään positiivisessa rakennemuutoksessa.

Niin Turussa kuin muillakin alueilla sijoittajat suosivat yleisesti ottaen pieniä asuntoja eli yksiöt ja kaksiot ovat suosituimpia. Lisäksi katsotaan sitä onko suuret remontit tehty ja millä alueella asunto sijaitsee. Sijoitustyylejä on erilaisia: toiset suosivat edullisia asuntoja ja satsaavat määrään kun taas toiset ostavat keskustan tuntumasta, panostaen enemmän asunnon sijainnin laatukriteereihin kuin asuntojen määrään.

Puistokatu - Aktia LKV

Lopuksi – alle kokosimme vielä keskeisimmät vinkit ensimmäisen sijoitusasunnon ostajalle:

  • mieti budjettisi tarkkaan eli osta asunto johon sinulla on varaa
  • ota huomioon asunnon kaikki plussat ja miinukset
  • huomioi tulevat sekä tehdyt remontit
  • jos taitoja löytyy on hyvä vaihtoehto ostaa huonokuntoinen asunto & kunnostaa se: tätä kautta saa arvonnousun sekä vuokratuoton varmemmin
  • mieti haluatko panostaa asuntojen määrään vaiko sijainnin priorisointiin; eli voisitko ostaa useamman asunnon ison kaupungin ympäristökunnista vai haluatko sijoittaa yhteen keskusta-asuntoon

Voit lukea lisää vinkkejä kodin rahoittamisesta Aktia LKVn-sivuilta. https://www.aktialkv.fi/asumista/kodin-rahoitus-joustavasti-aktia-pankista

Aktian vaurastumissuunnitelma kartoittaa taloutesi mahdollisuudet ja riskit ja auttaa pääsemään alkuun sijoittamisessa. Lue lisää ja varaa aika

aktia.fi/vaurastumissuunnitelma


Juttua varten haastateltiin seuraavia henkilöitä:

Petri Abrahamsson - Aluepäällikkö

Oscar Taimitarha - Business Area Director

Teksti: Viola Nygren

Valokuvat:  Samu Frantzén / Marika Koskinen

1.4.2022

Jaa sivu